lauantai 23. helmikuuta 2013

Oodi keskeneräisyydelle

Käsityöt. Nuo pirulliset, addiktoivat, aikaa kuluttavat paheeni. Maailma pullollaan toteuttamista odottavia ideoita. Jotka hiipivät ajatuksiin illalla unen mukana, aamulla heräilemistä hapuilevien ajatusten ollessa vielä puolustuskyvyttömiä seulomaan... :)

Tänä vuonna on alkanut huomattavasti useampi projekti, kuin mitä voisi uskokaan.. Tyypillistä minulle. Heti nyt just on päästävä aloittamaan. Kyllähän nuo keskeneräiset voivat odottaa...

1.
 
T-paita kesäksi. Novitan Miamista. Neulon ilman saumoja, joten yllättävän pitkällä ollaan. Puolessa välissä siis...
 
2.
 
 
 
Ihana ihana huivi uusimmasta Novitasta. Tämä on aktiivisesti työn alla. Tykkään niin kovasti etten malttaisi odottaa valmistumista. Jäljella n. 30 krs. Mutta miten hitaita nämä loppupään kerrokset ovatkaan....
 
3.
 

Novita Rosesta pikkujakku kesäksi. Takakappaleessa mennään vasta... 
4. 

 

Drops Limasta aloitettu neuletakki. Liian harmaa ja talvinen kevään kaipuussa. Syksyksi kuitenkin tulossa ihana villatakki. Takakappale menossa lähe käsikavennusten kohdalla..

Mutta olen minä jotain valmistakin tällä viikolla saanut aikaiseksi. Kaipasin neulontatuokioihin rahia jalkojeni alle. Jyskistä osui silmiin kätevän kokoinen, ja ennen kaikkea halpa, sellainen. Jossa vielä on säilytystilaa sisällä. Täydellinen siis käsityörahiksi. Vaan minkä värinen!! YÖK!
Posted by Picasa
 
Eipä tämä nytkään niin kukkanen ole, mutta sentään siedettävämmän värinen. Ja ihanan mukava jalkojen alla kun kutoo.. Lankana Novita Isoveli, kulutus 324 g.
 
 
Ja sitten.. Mokomakin Irmastiina kun puhui tuosta ompelemisesta. Aamupalan jälkeen keittiön pöytä näytti tältä...
 
 
Kaivoin kasan Suuria Käsityölehtiä esille, ja keräsin mitä kaikkea ihanaa vaatetta sitä voisikaan kesäksi tehdä...
 

Joten eipä siinä auttanut kuin lähteä kangaskauppaan. Jättirätistä kotiutui sitten kankaat kaksiin housuihin, yhteen hameeseen ja yhteen t-paitaan. Toivottavasti nämä valmistuvat nopeammin kuin edellisen kangasostosreissun tulokset.. :)
 
Nyt koiruuksien kanssa ulos peuhaamaan. Oikein rauhallista viikonlopun jatkoa!
 
 

maanantai 18. helmikuuta 2013

Syklaamia harteille

Aloitin tuossa harmaalla neuletakkia.. Ei sopiva väri näin kevään kaipuussa. Jäi sitten kauppareissulla kärryyn pari kerää Nallea, syklaamin värisenä.. Ihanaa hehkuvaa punaista. Njam!
 

Täytyy tunnustaa, etten ole koskaan tehnyt itselleni hartiahuivia. Nyt tämä Marple-aikakauteni on jo niin pitkällä, että kaipaan sellaisiakin. Joten.. Sellainenhan tästä valmistui. Tykkään todella paljon!



Ohje on Ullasta, Minttumaari nimeltään. Lankaa kului 166 g. Joten parin Nalle näperryksen jälkeen on taas Nallea sukkaparin verran varastoon jäänyt. No, niitä ehtii sitten syksyllä kilkutella, eikös?? :)


Enkä minä ihan laiskana muutenkaan ole ollut. Olen muutama vuosi sitten ostanut kankaan SSK ??? olleeseen puuvillatunikaan. Lauantaina sain inspiraation tehdä puseron. Lauantaina piirsin kaavat, ja sunnuntaina leikkasin kankaan ja ompelin. Tulihan tuosta ihan kiva. Kesällä on kiva, illemmalla voi sitten tuon Minttumaarin kietaista harteille... :)
 


Ihanaa alkanutta viikkoa!

keskiviikko 6. helmikuuta 2013

Kevään ensimmäiset perhoset

Kevään odotus on kova. Olohuoneen seinällä riippuu puu. Tai lehti, tiedä sitten kumpi on. Se on alunperin ihana häälahja ystäviltä, oksille oli sidottu seteleitä. Rahapuu oli nimeltään. Sai sitten jossain vaiheessa sydämiä oksillensa. Mutta eilen alkoi kevät painaa mieltä jo niin kovasti, että muutama perhonen..
 

Punainen

 
Ja keltasiipinen pikkuliihottaja
Sekä muutama kukkanenkin..



 
 Tää on muuten orvokki,vaikkei ihan heti kuvasta uskoisi.. :) Ei ihan ollut onnistunut versio..
 

 Ilmestyi sen oksille päivää piristämään. Mutta tuosta alemmasta kuvasta päätellen, täytyypi ottaa koukku uudestaan käteen, ja virkata monta monta kukkasta lisää, että näyttäisi söötimmaltä.

 
Lankoina oli jotain varastosta löytyneitä nöttösiä. Ja kulutus oli HUIMAT 30 g, kaikkiin yhteensä. Ehkä tällainen näpertely ei kuitenkaan noita varastoja tyhjennä... :)
Varsinkaan kun eilen eksyin  (?) vaihteeksi lankaa ostelemaan. Ihan peruslankoja, pari kerää seiskaveikkaa syksyn sukkiin kun tarjouksessa oli, pari kerää Nallea huiveihin sekä kuusi kerää Woolia. Olen ollut niin optimisti kun torkkupeittoa aloin tekemään, etten valkoista hamstrannut ollenkaan. Ajattelin, että kyllä nyt VALKOINEN valikoimassa pysyy.. Vaan niinpä on poistunut. Tuli kova kiire metsästää puuttuvat kerät.
Nyt peitto saa taas hautautua odottamaan muiden projektien jälkeistä aikaa.
 
Niin, jäi viimeeksi sanomatta:
 
MULLA ON LUKIJA!! <3

maanantai 4. helmikuuta 2013

Hieman väriterapiaa

Mustan urakan jälkeen oli pakko saada vähän väriterapiaa. Joten sormiin takertui Nallen kukkaketo kauppamatkalla. Pikaisena välityönä ajattelin sukkia. Ja sitten tuli mieleen, että kaipa minunkin täytyy opetella tämä trendikäs tapa kärjestä aloitetuista sukista.
 

No, ensinnäkin. Käytin Novitan sukkalehden ohjetta oppaana. Kun olin yrittänyt ties kuinka monta kertaa ymmärtää ohjeen virkkausaloituksen, luovutin, ja loin silmukat ihan perinteiseen tapaan. Ja onnistui se aloitus niinkin.



Seuraava ongelma ilmenikin sitten jalkaterän kanssa. Tai no myönnetään, olin vain yksinkertaisesti laiska. Eli ohjeen mitasta vähensin kaksi senttiä, kun oma jalka on sen verran pieni. Ja pah, vaikka tuota massaa on myös jalkaterissä, oli ihan liian iso. Ja pituutta löytyi sen verran, ettei istunut ei sitten millään.
Entä kantapää? Mulla on selkeästi liian kömpelöt sormet tiimalasin tekemiseen.. Oli yhtä tuskaa!
 Lankaa näihin sukkiin kului 78 g.
 

Vaan eipä ne hukkaan menneet, sukat. Sain nämä valmiiksi jo edellisviikonloppuna ja ystävätär tuli pikavisiitille juuri kun olin saanut viimeisen langan pääteltyä. No, nehän lähtivät sitten hänen mukaansa. Ja kovassa käytössä ovat sukat kuulema olleet. Mukavaa, että voi ilahduttaa ystäviä näin pienellä. :)


 
Mutta, mutta... Tiedän ettei heti saa luovuttaa. Joten otin puikoille ihan perusnallea, ja tikuttelin toiset samanlaiset sukat pienemmällä silmukkamäärällä. Niistä ei nyt ole kuvaa, mutta ne istuvat jalkaan kuin unelma. Ja pitsikin näkyy paremmin yksivärisessä. Ehkä se sovittaminen kesken teräosan tekoa vaikutti sopivuuteen... :)
 
Nyt onkin sitten ongelma, mitä seuraavaksi tikuttelisi. Keskeneräisinä odottavat aloitettu villatakki, sekä  syksyllä aloitettu torkkupeitto. Viikonloppuna kumpaakin hiukan kokeilin, mutta suurin energia meni erilaisten siemenpussien hypistelyssä. Voi että odotan kevään edistymistä ja kylvötöihin pääsyä!
 
Aurinkoista viikonalkua!