lauantai 8. kesäkuuta 2013

Kasvun ihme keijujen kera

Alppiruusu alkaa olla parhaimmillaan.. Keiju sievistelee sen helmoissa. Vielä hetki, pieni hetki, niin keiju jää lähes kokonaan kukkien verhoon. Siellä sen on hetki hyvä ujostella, ennen puhkeamista todelliseen kesään..
 
 
Tässä yksi tämän kevään karsintainnostuksen tulos.. Pensas oli valtava pallo. Oikeasti. En ole näinä vuosina kertaakaan suostunut sitä leikkaamaan. Mutta tänä keväänä iski se ihmeellinen leikkausinto, ja tästäkin muotoutui hoikka pilvi. Jonka juurelle, lehtikatoksen alle, sain pienen istumapaikan. Tästä on mukava katsella kasvimaan kehitystä. Levätä kitkentähommien keskellä..
Huomaathan pyykkitelineen taustalla... .)
 
 
Kasvihuoneessa ollaan jo pitkällä. Tomaatit jotka siirtyivät pelottavan kylmillä keleillä sinne, ovat kasvaneet vankoiksi kauniiksi taimiksi. Ja kukkivat jo. Mikä on minulla kyllä ihme. Ennen olen saanut satoa tomaateista vasta elokuun lopussa - syyskuussa.
 


 
Eilisiltaisella varas -tarkistuksella huomasin, että muutama kukka on jo kehittynyt ihanaksi tomaatiksi.. <3
Voi tätä itse kasvattamisen riemua!!
Tuossa tynnyrissä muuten kasvaa vesimelonia.. Ensimmäistä kertaa kokeilussa, mielenkiinnolla odotan, saanko satoa..
 
Aurinkoista viikonloppua!

1 kommentti:

  1. Minäkin ostin tomatintaimen...siis yhden....keltaista pitäisi tulla, mutta vielä ei edes kuki ja on tosi vaivain muutenkin...:)
    Naatitaan vielä tästä päivästä, huomiseksi onkin luvattu sadetta...:)
    Ollaan muuten lähdössä pyöräileen.

    VastaaPoista