lauantai 7. syyskuuta 2013

Kaamosta vastaan

Ihana kesäinen päivä, näin syksyn kynnyksellä. Mutta enpä siitä ole paljoa tänään nauttinut. Otin itseäni niskasta kiinni, ja tein blogihiljaisuuden aiheuttaneen urakan loppuun. Eli sain vaihteeksi jotain valmiiksi! :)
 
 
Kankaat on varastoista. Taustakankaan kyllä ostin, riittävän isoa ei varastoista löytynyt. Näyttää paljon tummemmalta kuvassa kuin mitä on, mutta enpä minä näihin kuviin ennenkään ole niin paljoa jaksanut panostaa.. Kun kaikki keskittymiskyky on mennyt työn valmiiksi saattamiseen, en enää siihen kuvaamiseen jaksa keskittyä.. :)
 
 
 Ja pakkohan sitä oli taas koneen hienoja ompeleitakin käyttää. Reunuksen tikkasin kuvio-ompeleella.
Aloitin peitonkin tikkaamisen vapaatikkauksena, vaan en sitten jaksanutkaan. Vain ensimmäinen blokkirivi on tikattu niin, ja loput suoraan neliöiden rajoja pitkin. Ihan on minun näköiseni, sekava kuin mikä.. :)
 
 
Kun näitä peittoja aina on tapana nimetä, tästä tuli kaamosisku. Jos nämä iloiset kesäiset värit piristäisivät, kun ulkona alkaa olemaan pimeää ja kylmää. Tai sitten se iskee lämmöllään kylmyyttä vastaan kun käperryn iltaisin sohvalle.
 
Ja hei, pakko kertoa tuosta meidän Neostakin. Herra ei saa tulla sänkyyn, mutta tulee aina aamuisin nenuineen rapsutettavaksi sängyn reunalle.
Alkuviikolla rapsuttelin selkääni, ja ihmettelin, että mikäs se täällä onkaan. HYI, siellä oli PUNKKI!! Koiruus on varmasti lauantai-aamuna tiputtanut korvistaan, kun tuli herättämään minut. Mies oli siis käynyt lenkillä koirien kanssa.
Ja tietenkin puremakohta oli tulehtunut, joten nyt mulla on kolmen viikon antibioottikuuri... Ihan varmuudeksi, jos vaikka mokoma ällötys olisi borrelioosin tartuttanut. Yhtään en kyllä tykännyt mokomasta punkki-parkin (Neo) siirrosta!!
 
Nauttikaa lämpimästä, ihanasta viikonlopusta!
 
 


3 kommenttia:

  1. Aivan IHANA!!!
    Täällä on taas blogi tökkinyt niin, että meinaa hermo mennä...siis minulla itse rauhallisuuden perikuvalla...:))

    VastaaPoista
  2. Ompa komia peitto.
    Hui, punkit on ihan kammottavia, meillä aina lattialta löytyy koirasta tippuneita punkkeja, vielä ei ole meissä ollut.
    Hyvä kun sait kuurin ni ei tuu mitään pahempaa.

    VastaaPoista